Kaijan sivut

Lukeminen

Kirjahyllyssäni on lukemattomia kirjoja.Lukeminen on kuulunut mielipuuhiini heti sen oppimisen jälkeen. Kansakoulun kirjasto tarjosi siihen hyvin mahdollisuuden. Koulussa kuuntelimme usein kouluradion ohjelmia, ja erittäin hyvin muistan kuunnelman, joka oli tehty Jules Vernen teoksesta Sukelluslaivalla maapallon ympäri. Alaluokilla opettaja luki usein ääneen kirjoja, joista jäi mieleen Juhani Pohjanmiehen Helikopteri. Jo tällöin lienee saanut alkunsa mielenkiinto tieteiskirjallisuuteen? (Prinsessajuttujen muistankin olleen sivuosassa muutamaa harvaa poikkeusta lukuun ottamatta.)

Myöhemmin Kälviän kunnan kirjasto tuli tutuksi. Tieteistarinat sekä avaruutta ja tähtiä koskevat teokset päätyivät mukaani kaikkein useimmin.

Lainakirjoissa oli siihen aikaan takakannen sisäsivulla eräpäiväliuska, johon tuli palautuspäivämäärä ja lainaajan numero. Totesin melko pian, että lainaamissani kirjoissa toistui aina eräs numero. Sen haltijaksi osoittautuneesta henkilöstä tuli sittemmin tähtitieteen dosentti Oulun Yliopistoon.

Kirjastoharrastus on sittemmin jatkunut laajemmissa puitteissa Kokkolassa ja Tampereella.

Kirjahyllyssäni on lukemattomia kirjoja.

Sivua on päivitetty 27.5.2012

Kaija Tuuna 2012