1940-1950 -luvuilla perheet olivat suuria, sain myöhemmin kaksi veljeä ja kolme sisarta. Kotini sijaitsi Kälviän kunnan (liittyi Kokkolaan 1.1.2009) Passojan kylässä, jossa silloin oli useita asuintaloja, kauppa, koulu ja nuorisoseurantalo. Kotitaloni naapuriin tuli kesävieraita Tampereelta eikä kesä kunnolla päässyt alkamaankaan, ennen kuin Riipun väki oli saapunut. Heitä on ollut myöhemmin kiittäminen monestakin asiasta.
Koulussa oli erittäin paljon oppilaita vuonna 1952, jolloin aloitin opintieni.
Vuonna 2005 vietettiin koulun 80-vuotisjuhlaa, joka oli erittäin lämminhenkinen mutta samalla
haikea tilaisuus, sillä siihen päättyi koulun toiminta. (Kuvassa koulu juhlapäivänään 2.7.2005.)
Käytyäni neljä luokkaa kansakoulua (kuten termi silloin kuului) siirryin vuonna 1956 oppikouluun, joka oli perustettu Kälviälle vuotta aikaisemmin. Siellä opiskelin viisi vuotta. Sen jälkeen tuli tenkkapoo, sillä tunsin, että lukio-opiskelu ei oikein miellyttänyt. Sitä paitsi lähin lukio sijaitsi Kokkolassa. Kälviälle lukio perustettiin vuonna 1996. Nykyisin sen nimi on Lucina Hagmanin lukio Martta-järjestön (myöhemmin Marttaliitto) perustajan mukaan, joka syntyi Kälviällä vuonna 1853.
Vuonna 1964 menin vuodeksi Keski-Pohjanmaan Kansanopistoon, mikä oli oikein virkistävä ja mielenkiintoinen jakso. Siellä sain kimmokkeita aivan uusiin asioihin ja erilaisia näkökulmia. Nykyisin tämä opinahjo toimii hieman eri nimellä ja periaatteilla.
Käytyäni Kokkolassa kauppaopiston työskentelin jonkin aikaa Kälviän kunnanvirastossa
ja viransijaisena Kälviän kirjastossa. Saatuani paikan rautakaupan konttorissa rupesin harkitsemaan
Kokkolaan muuttoa, sillä linja-autoyhteydet huononivat jatkuvasti. Lopullisesti muutin vuoden 1972
alussa kun työskentely Kokkolan Sotilaspiirin Esikunnassa oli sujahtanut uomiinsa. Osoite oli
Puistokadulla.
Opiskelu pääsi Kokkolassa uudelleen vauhtiin. Oppilaskuva vuodelta 1984.
Olenko kovastikin opettajan näköinen tässä kuvassa? Tätä mieltä ainakin jotkut olivat...
Kirjoitin vuonna 1984 ylioppilaaksi
Kokkolan Yhteislyseon Lukion iltalinjalta arvosanalla M. Opiskelin täten työn ohessa paitsi kolmannella
luokalla otin puoli vuotta virkavapautta helpottamaan tulevien kirjoitusten aiheuttamaa painetta.
Penkkariajelu sujui muuten nykyiseen malliin äänekkäästi mutta karkkeja ei heitelty.
Valtion leipä on pitkä ja kapea", kuuluu kulunut sanonta. Näin ehkä oli vielä tuohon aikaan, jolloin ehkä kuvittelin palvelevani sotilaspiiriä hamaan eläkeikään saakka… mutta asiat muuttuivat. Vuonna 1993 puolustusvoimien organisaatiomuutos lakkautti sotilaspiirit ja antoi uudet haasteet. Kohdallani koitti sellainen onni, että pääsin jatkamaan valtion palvelua Tampereelle perustettuun Puolustusvoimien Materiaalilaitoksen Esikuntaan. Näin toteutui vuodesta 1958 asti elättämäni haave päästä asumaan Tampereelle.
PvMatLE oli kokonaisuudessaan mukava työpaikka. Tehtävissä oli tarpeeksi vaihtelua ja voisi sanoa, että Suomen kansan koko kirjo tuli esille henkilökunnan keskuudessa. Tämäkin paikka koki rajuja muutoksia, esimerkkinä vain melko pian tapahtunut muutto kokonaan eri rakennukseen. Sijaintini laitoksen organisaatiossa vaihtui tuhkatiheään samoin kuin tietojärjestelmät, joitten opettelu sinänsä ansaitsisi oman lukunsa. Lopulta päädyin laitoksen kirjastoon, joka oikeastaan oli lähellä sitä, mitä olen koko ajan työskentelyltä odottanut.
Jäin osa-aikaeläkkeelle heti kun se oli mahdollista, ja olin aina kaksi viikkoa töissä ja kaksi eläkkeellä. Nyt tuli mahdolliseksi matkusteleminen pitemmäksikin aikaa kuin vain viikonlopuksi. Kahdessa viikossa ehti mukavasti vapautua työn ajatuksesta ja toisaalta taas pääsi kiinni työrytmiin ennen seuraavaa vapaajaksoa.
Valitettavasti molemmat vanhempani ehtivät siirtyä pois tästä ajasta ennen kuin minulle tuli mahdolliseksi vapaampi matkusteleminen. Kävin silloin tällöin Kokkolassa, jossa he viettivät eläkepäiviään. He vierailivat usein sisarusteni luona, jotka ovat hajaantuneet eri puolille maata, minua suinkaan unohtamatta.
Muutama vuosi vanhempieni poismenon jälkeen sairastuin syöpään, joka, kiitos varhaisen toteamisen, saatiin hyvin hoidetuksi. Asia sinänsä oli kumminkin melkoisen rankka. Mitään haittaa siitä ei tunnu jääneen, joskin tarkkailu jatkuu vuosittain.
Nyt täysiaikaisella eläkkeellä on mahdollista mennä vaikka minne! Joudun kumminkin turvautumaan julkisiin kulkuneuvoihin, joihin tosin työeläkekortti antaa hyvät alennukset. Leipä kapeni entisestään eläkkeelle jäämisen myötä, joten on opeteltava lähes kaikki kuviot uusiksi.
Puistokatu 31.7.2009 kuvattuna Keskusurheilukentältä Länsipuiston koulun suuntaan.
Puistokatu 4.8.2013 Länsipuiston koululta Keskusurheilukentän suuntaan.
Sivua on päivitetty 11.10.2014
Kaija Tuuna 2012