Edellisen kerran tavoiteltiin 3000 metrin korkeutta helmikuun alussa mutta säähaltiat
asettuivat jälleen kerran poikkiteloin. Tähän tapahtumaan oli kutsuttu palloväkeä
muualtakin Suomesta.
Tein mielessäni uuden varauksen oikeastaan jo siinä vaiheessa kun
tuli selväksi, että huhtikuussa yritetään vastaavaa korkeutta uudelleen.
Nyt säähaltiat hymyilevätkin sitten koko olemuksellaan. 19 matkustajaa
saapuu Nokialle Penttilänpuistoon. Niinpä matkaan lähtee kaksi palloa.
Lentoavustajat Kai Leino ja Hannu Larimaa sekä lentäjät Juha Kaunisto ja Olli Luoma.
Kalusto ajetaan asemiin.
Hieman pienempiä palloja!
Pojat ovat löytäneet mielenkiintoisen paikan. Mennäänkö piiloon?
Lentäjä kehottaa jälleen osan matkustajista painoksi koriin.
Sieltä on hyvä seurata tapahtumia. Yleisökin on mukana innostuneesti.
Pallon noustua pystyyn joutuu lentäjä hätistelemään liian lähelle pakkautuvaa
joukkoa kauemmaksi ankkuriköyden tieltä, joka voi irrotessaan sinkoutua hyvinkin
voimakkaasti taaksepäin.
Aurinko paistaa täysillä, joten pallokin heittää hienon varjon maahan.
Lentäjä pyytää yleisön joukosta muutaman henkilön avuksi korin
reunoille, sillä tuuli kiskoo palloa aika tavalla. Hän tähdentää, että käskystä on myös päästettävä irti eikä leikilläänkään pidä jäädä roikkumaan, sillä
pallo nousee aika vinhaa vauhtia, kun ankkuriköysi vapautetaan.
"Oletteko valmiit?"
Irrottelu alkaa noin kello 19:20. Saamme seuraa hetken kuluttua.
Nokian kirkko
Kyllähän täältä mahtuu vaikka kuinka monta palloa nousemaan...
Kylpylähotelli Eden
Toinenkin pallo on päässyt matkaan.
Pallot ovat omassa elementissään!
Luodon saari, jota pitkin kulkee suuri voimalinja Pirkkalan puolelta Nokialle.
Sotkanvirran risteilyllä laiva kiertää kyseisen saaren ja palaa sitten takaisin Laukontorin satamaan.
Kivutessamme yhä vain ylöspäin katse tavoittaa yhdellä kerralla laajemman alueen. On hieman
usvainen tunnelma.
Nokianvirta, jonka takana oikealla sijaitsee viimekesäisen aamulentomme
laskeutumispaikka.
Hyvin onnistui!
Olemme nousemassa pilvirajalle.
Pirkkala
Alinenjärvi, alhaalla juoksee Porintie ja ylempänä
Porin yhdystie.
Koukkujärven kaatopaikka ja moottorirata. Porintien vieressä
näkyy Kyynijärvi.
Näkymä alkaa muistuttaa karttaa...
Yksittäisiä puita ei enää pysty erottamaan ja tietkin näyttävät kutistuvan olemattomiin.
Metsää ja järviä Ylöjärven ja Nokian välillä.
Aina vaan ylemmäs! Nokian keskusta lähes kokonaisuudessaan.
Klikkaa kuva suuremmaksi uuteen ikkunaan.
Saatamme havaita pallomme heijastuvan pilvistä veden pintaan mustana
läikkänä.
Pallomme naapuripallon lentäjän Juha Kauniston ikuistamana.
3000 metrissä olemme kiivenneet pilvien yläpuolelle. Suuri osa
Tamperetta mahtuu näkökenttään yhdellä silmäyksellä.
Teos koostuu 10 600 istutetusta männyntaimesta. Se on saanut alkunsa
vuonna 1982 ja vihitty käyttöön 14.6.1996. Taiteilija on Agnes Denes.
Puut on istutettu matemaattisen kaavan mukaan, jossa yhdistyvät kultainen leikkaus
ja ananaskuvio.
Teoksen päätarkoitus on soranoton jälkien maisemointi.
Kuva on otettu saavuttaessa teosta ympäröivälle kehätielle.
Olemme jo hyvän matkaa tulleet alaspäin ja peltojakin rupeaa näkymään.
Pyöreässä metsäjärvessä näkyy vielä jäätä.
Edessämme on Miharinselkä, jonka tältä puolen lentäjä on nähnyt laskeutumiseen sopivan
peltoaukean.
Silloin tällöin olemme nähneet naapuripallonkin.
Laskeutumispaikka on hakusessa?
Maanviljelijä ei keskeytä töitään. Polttimen kohina ei ehkä kuulu traktorin hyttiin?
Autoilijat sen sijaan joutavat pysähtymään.
Lentäjän valitsema laskeutumispaikka osoittautui sähkölinjojen takia huonoksi, joten
ylitämme Miharinselän.
Kuvan keskellä näkyy toisen pallon seuranta-auto.
Lammassaari Miharinselällä
Naapuri on löytänyt laskeutumispaikan.
Auto seuraa meitä laskeutumispaikalle saakka.
Puut jarruttavat hieman vauhtia mutta sitten havaitsemme sähkölinjan, jonka takia lentäjä
suorittaa pikaisen laskeutumisen. Oja pysäyttää pallon etenemisen noin kello 20.51.
Laskeutumispaikkamme on
Mahnalassa.
Kori jää ojaan hieman vinoon, minkä ansiosta osa matkustajista pääsee siitä pois melko
helposti.
Kyllä se sinne vaan mahtuu, vaikka usein näyttää aivan toisenlaiselta!
Innokasta apua on aina tarjolla.
Ojat teettävät töitä!
Lento sattui sopivaan aikaan. Vapun vieton voisikin alkaa tällä tavalla?
Diplomiin tulee maininta 3000 metrin valloittamisesta.
Paluumatkalle lähdemme noin kello 21:45.
Tällä lennolla oli mukana toimittaja Nokian Uutisista.Sivulle Haave todeksi! | Seuraava lento | Sivua on päivitetty 10.12.2015 |
Kaija Tuuna 2012