Ensimmäinen lento sujui melkoisen hämmennyksen vallassa. Oli jotenkin tyhjä tunne, aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut ja kuitenkin tunsin olevani aivan muissa maailmoissa. Mieli rupesi halajamaan uudelleen ilmaan. Onneksi seuraava tilaisuus koitti jo viikon ja päivän kuluttua, sattuipa vielä oikein kaunis ilmakin. Tunnen saavani jotain hyvitystä siitä, että ensimmäinen lento jouduttiin perumaan monta kertaa.
Kokoonnumme jälleen tutulle Nalkalan
kentälle, josta kumminkin saman tien siirrymme Ratinan sillan
toiselle puolelle. Lentäjä on todennut tuulen suunnan sellaiseksi,
että Klingendahlin korkea piippu olisi matkamme tiellä ennen kuin
pääsisimme nousemaan tarpeeksi korkealle. Uusi lähtöpaikkamme on
helikopterikenttä Ratinan stadionia vastapäätä Viinikan lahden
rannalla.
Tällä
kerralla lähdön valmisteluissa ja koko tilanteessa onkin tavallista enemmän
juhlavuutta. Yksi mieshenkilö kulkee valtavan televisiokameran kanssa ja kuvaa
tapahtumia. Tälle lennolle osallistuu sekä kuvaaja että toimittaja TV
Tampereesta.
Jälleen jymisee puhallin syösten ilmaa pallonkuoreen, joka pikkuhiljaa rupeaa saavuttamaan pyöreää muotoaan. Pitelen pallon suuta auki ja takana ilmavirta saa tuulipuvun lahkeet lepattamaan. Mitä tapahtuisikaan, jos työhuoneessa olisi tuollainen puhallin ilmaa viilentämässä? Taitaisivat siinä paperit seota pahan kerran! Vaijerit ovat varmaan sotkeutuneet, sillä lentäjä käy niitä selvittelemässä. Sitten hän kyyristyy polttimen taakse ja valtavan humahduksen seurauksena syöksyy palava soihtu kohti pallon suuaukkoa. Kuumuus saa käteni melkein kirpoamaan pallon kuoresta mutta hampaat irvissä pystyn otteen pitämään. Hiljakseen kupu nousee ylös maasta ja korin yläreuna samaten. Huippuköyttä pitelevät henkilöt saavat käskyn kävellä hiljakseen palloa kohti ja kun se on lähes kokonaan pystyssä, loput matkustajat käsketään ripustautua korin reunoihin pitelemään sitä paikallaan samalla kun lentäjä siirtyy omaan osastoonsa edelleen lämmittäen kuvussa olevaa ilmaa. Näin saadaan koko komeus lopulta siihen tilaan, että matkustajat voivat nousta koriin.
Sinne nousevat toimittaja
ja kuvaajakin, jälkimmäinen lentäjän osastoon, josta hänellä on
paremmat mahdollisuudet saada matkustajia kameransa tähtäimeen.
Lentäjä
Olli Luoma testaa, onko pallo tarpeeksi kevyt noustakseen. Hän käskee
ulkopuolisia henkilöitä irrottamaan otteensa korin reunoista ja
saman tien tarttumaan uudelleen kiinni. Hiukan lisää löylyä ja uusi
irrotuskäsky. Nyt on keveyttä tarpeeksi. Ankkuriköysi irti ja
menoksi!
Lentosää on mitä kaunein. Ratinan
stadionilla ei ole tällä kerralla pelaajia. Saattaisi pelin
tiimellys pahasti keskeytyä kun taivaalta rupeaa kuulumaan pöhinää
:)
Tampereen stadion valmistui
1965 Kalevan Kisoihin. Stadionia on korjattu mittavasti vuosina
1995-2004. Vuonna 2008 asetettiin uusi pinnoite juoksuradoille ja
kenttälajien suorituspaikoille.
Lentäjä oli oikeassa: 63 metriä korkea Klingendahlin piippu olisi ollut vaarassa, mikäli olisimme lähteneet Nalkalan kentältä!
C. L. Engel suunnitteli vuonna 1830 esplanadin eli nykyisen Hämeenpuiston palomuuriksi
Tampereelle, joka aikaisemmin oli hyvin puutalovaltainen.
Finlaysonin työntekijöitä varten
valmistui 1950-luvulla Amurinlinnaksi kutsuttu rakennusryhmä. Sen
korkein rakennus on "pumpulin plikkain" asuintalo, 14-kerroksinen
"Impilinna".
Tuuli kuljettaa meitä yli Tampereen keskustan ja Särkänniemen. Näsinneulan huippu
jää paljon matalammalle. Voi todella tuntea olevansa ilmojen valtias.
Katse liitää pitkin Näsijärven pintaa, jolla lipuu muutamia purjeveneitä Reuharinniemen ja
Reuharinsaarten takana. On rauhallista ja kaunista. Oi tätä onnea ja autuutta!
Keski-Pohjanmaalla ei liiemmin järviä ole, ja ne mitä löytyy, ovat mitättömiä tähän verrattuna.
Tunnen olevani lähes euforian
vallassa kun äkäinen tohahdus palauttaa todellisuuteen. Samassa
kuulen toimittajan äänen, kun hän selostaa mikrofoniin omia
tunnelmiaan. "Tuo jyminä on iso makkaragrilli…" Mietin kuumeisesti
sopivia sanoja siltä varalta, että toimittaja keksii kääntyä
puoleeni. Mitään ei tunnu löytyvän, sikäli mykistävä on tämä
tilanne!
Kurkistan korin reunan yli maata
kohti ja saatan ihan kuvitella istuvani pilven reunalla, kuten vuosikymmeniä sitten haaveilin.
Jänislahden venesatama lipuu juuri alta pois. Tampere on todellinen veneilijöitten
paratiisi.
Sopivalta etäisyydeltä ja kulmasta katsottuna Tampere näyttää erittäin pieneltä Näsi- ja Pyhäjärven välissä. Kapeimmalta kohdaltaan se on vain 540 metriä leveä.
Kameramiehen työkalu on kunnioitusta herättävä.
Kaupunki jää taaksemme ja edessä levittäytyvät kurulaiset maisemat. Juttelemme
keskenämme ja kun mainitsen olevani toista kertaa reissussa,
toimittaja kysyy, josko hän voisi saada haastattelun? Tahtomattani
myönnyn vaikka ei vieläkään mitään järkevää ajatusta ole tullut
mieleen. Eräs miesmatkustaja saa ensin puheenvuoron ja hän kertoo
asuvansa tuossa juuri kohdalle tulevassa talossa. "Tekisikö mieli
lähettää vaimolle pieni paketti?" kysyy toimittaja leikkisästi.
Haastateltava vastaa jotain hauskaa, sillä hilpeä naurahdus kaikuu
korissa.
Katseeni käy pallon
kuvussa, jossa huippuventtiili varmistaa turvallisen matkamme.
Sitten tuleekin jo toimittajan kysymys: "Olet siis tällä viikolla jo
toista kertaa pallon kyydissä?" "Ei, en tällä viikolla…" aloitan
vastauksen, jonka heti tiedän huonoksi. Yritän korjata mutta tunnen,
että lause menee yhä hassummaksi.
Kerron olleeni edellisviikon kuin pilvissä ja lähteneeni uudelle matkalle toivossa,
että jos tällä kerralla pystyisi laskeutumaan alas, ja parempi on
tullakin, sillä seuraavalla viikolla menen töihin, jolloin ainakin
tulee pakkolasku! Tämä kirvoittaa vapauttavan naurun kahdelta naismatkustajalta, jotka
seisovat korin toisella puolella. Toimittaja kysyy, osaanko kertoa,
mikä tässä tuntuu niin kivalta? "Se johtuu siitä", aloitan hyvin
harkiten. "Se johtuu siitä, että oikeastaan koko elämäni olen
haaveillut saavani katsoa näin ylhäältä!"
Ylitämme Kurun tien,
jonka pientareelle pysähtyy auto ja henkilö astuu siitä ulos. Olemme
varmaan pysäyttänyt muitakin, tai ainakin saaneet päitä kääntymään.
Maan päältä katsottuna kuumailmapallo näyttää todella aavemaiselta,
varsinkin mikäli siitä ei kuulu mitään ääntä. Polttimen puhina ja
liekkien leimahtelut saattaisivat toisaalta luoda mielikuvia "tulta
syöksevästä lohikäärmeestä", joka lentelee ilmojen teitä.
Rupeamme taas katselemaan laskeutumispaikkaa. Lentäjä kertoo, että tuonne pellon
reunaan laskeudumme, ja saamme käskyn ottaa laskeutumisasento.
Edessä on kumminkin muutama koivu, joista lentäjä meitä varoittaa.
Kyyristyn matalammaksi koriin ja samassa puut raapivat sen reunoja.
Mietin, miten hän itse selviytynee, varsinkin kun hänen on
huolehdittava sekä pallosta että matkustajistaan?
Päädymme turvallisesti maahan ja korikin jää pystyasentoon. Pallokankaan vajotessa maata kohti nousen kankein polvin korista pois. Jalat jäykistyvät, kun joutuu seisomaan pitkän ajan lähes paikallaan. Korissa ei juuri ole liikkumatilaa, varsinkaan kun se on täynnä.
Nyt on lentäjän vuoro päästä haastateltavaksi. Se kestää kauan ja välillä vaihdetaan
paikkaakin. Olemme laskeutuneet Niemenperälle, erään tilan
kesantopellolle, jolla on runsaasti etanoita. Ne liiskautuvat
pallokankaan poimujen väliin, kun keräämme sitä kasaan. Mieleen
nousee kysymys, jonka lentäjälle esitänkin: "Pestäänkö palloja, kun
ne likastuvat?" Saan kielteisen vastauksen, ja syy selviää aikanaan:
Pallokangas menettää tiiveytensä, kun se kastuu.
Jälleen on kuohuviinin ja diplomin aika. Ilta alkaa hämärtää, kun lähdemme ajelemaan kohti Tamperetta.
Sivulle Haave todeksi! | Seuraava lento | Sivua on päivitetty 15.11.2015 |
Kaija Tuuna 2012