• Etusivu
• Tähän saakka
• Harrastuksia
• Haave todeksi!
• Linkkejä
• Vieraskirja

23.8.2005 - Kuru, Niemenperä

Ensimmäinen lento sujui melkoisen hämmennyksen vallassa. Oli jotenkin tyhjä tunne, aivan kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut ja kuitenkin tunsin olevani aivan muissa maailmoissa. Mieli rupesi halajamaan uudelleen ilmaan. Onneksi seuraava tilaisuus koitti jo viikon ja päivän kuluttua, sattuipa vielä oikein kaunis ilmakin. Tunnen saavani jotain hyvitystä siitä, että ensimmäinen lento jouduttiin perumaan monta kertaa.

Kokoonnumme jälleen tutulle Nalkalan kentälle, josta kumminkin saman tien siirrymme Ratinan sillan toiselle puolelle. Lentäjä on todennut tuulen suunnan sellaiseksi, että Klingendahlin korkea piippu olisi matkamme tiellä ennen kuin pääsisimme nousemaan tarpeeksi korkealle. Uusi lähtöpaikkamme on helikopterikenttä Ratinan stadionia vastapäätä Viinikan lahden rannalla.

Tällä kerralla lähdön valmisteluissa ja koko tilanteessa onkin tavallista enemmän juhlavuutta. Yksi mieshenkilö kulkee valtavan televisiokameran kanssa ja kuvaa tapahtumia. Tälle lennolle osallistuu sekä kuvaaja että toimittaja TV Tampereesta.

Jälleen jymisee puhallin syösten ilmaa pallonkuoreen, joka pikkuhiljaa rupeaa saavuttamaan pyöreää muotoaan. Pitelen pallon suuta auki ja takana ilmavirta saa tuulipuvun lahkeet lepattamaan. Mitä tapahtuisikaan, jos työhuoneessa olisi tuollainen puhallin ilmaa viilentämässä? Taitaisivat siinä paperit seota pahan kerran! Vaijerit ovat varmaan sotkeutuneet, sillä lentäjä käy niitä selvittelemässä. Sitten hän kyyristyy polttimen taakse ja valtavan humahduksen seurauksena syöksyy palava soihtu kohti pallon suuaukkoa. Kuumuus saa käteni melkein kirpoamaan pallon kuoresta mutta hampaat irvissä pystyn otteen pitämään. Hiljakseen kupu nousee ylös maasta ja korin yläreuna samaten. Huippuköyttä pitelevät henkilöt saavat käskyn kävellä hiljakseen palloa kohti ja kun se on lähes kokonaan pystyssä, loput matkustajat käsketään ripustautua korin reunoihin pitelemään sitä paikallaan samalla kun lentäjä siirtyy omaan osastoonsa edelleen lämmittäen kuvussa olevaa ilmaa. Näin saadaan koko komeus lopulta siihen tilaan, että matkustajat voivat nousta koriin.

Sinne nousevat toimittaja ja kuvaajakin, jälkimmäinen lentäjän osastoon, josta hänellä on paremmat mahdollisuudet saada matkustajia kameransa tähtäimeen.
Lentäjä Olli Luoma testaa, onko pallo tarpeeksi kevyt noustakseen. Hän käskee ulkopuolisia henkilöitä irrottamaan otteensa korin reunoista ja saman tien tarttumaan uudelleen kiinni. Hiukan lisää löylyä ja uusi irrotuskäsky. Nyt on keveyttä tarpeeksi. Ankkuriköysi irti ja menoksi!

Lentosää on mitä kaunein. Ratinan stadionilla ei ole tällä kerralla pelaajia. Saattaisi pelin tiimellys pahasti keskeytyä kun taivaalta rupeaa kuulumaan pöhinää :)
Tampereen stadion valmistui 1965 Kalevan Kisoihin. Stadionia on korjattu mittavasti vuosina 1995-2004. Vuonna 2008 asetettiin uusi pinnoite juoksuradoille ja kenttälajien suorituspaikoille.

Lentäjä oli oikeassa: 63 metriä korkea Klingendahlin piippu olisi ollut vaarassa, mikäli olisimme lähteneet Nalkalan kentältä!

C. L. Engel suunnitteli vuonna 1830 esplanadin eli nykyisen Hämeenpuiston palomuuriksi Tampereelle, joka aikaisemmin oli hyvin puutalovaltainen.
Finlaysonin työntekijöitä varten valmistui 1950-luvulla Amurinlinnaksi kutsuttu rakennusryhmä. Sen korkein rakennus on "pumpulin plikkain" asuintalo, 14-kerroksinen "Impilinna".

Tuuli kuljettaa meitä yli Tampereen keskustan ja Särkänniemen. Näsinneulan huippu jää paljon matalammalle. Voi todella tuntea olevansa ilmojen valtias.

Katse liitää pitkin Näsijärven pintaa, jolla lipuu muutamia purjeveneitä Reuharinniemen ja Reuharinsaarten takana. On rauhallista ja kaunista. Oi tätä onnea ja autuutta!

Keski-Pohjanmaalla ei liiemmin järviä ole, ja ne mitä löytyy, ovat mitättömiä tähän verrattuna.

Tunnen olevani lähes euforian vallassa kun äkäinen tohahdus palauttaa todellisuuteen. Samassa kuulen toimittajan äänen, kun hän selostaa mikrofoniin omia tunnelmiaan. "Tuo jyminä on iso makkaragrilli…" Mietin kuumeisesti sopivia sanoja siltä varalta, että toimittaja keksii kääntyä puoleeni. Mitään ei tunnu löytyvän, sikäli mykistävä on tämä tilanne!

Kurkistan korin reunan yli maata kohti ja saatan ihan kuvitella istuvani pilven reunalla, kuten vuosikymmeniä sitten haaveilin.

Jänislahden venesatama lipuu juuri alta pois. Tampere on todellinen veneilijöitten paratiisi.

Sopivalta etäisyydeltä ja kulmasta katsottuna Tampere näyttää erittäin pieneltä Näsi- ja Pyhäjärven välissä. Kapeimmalta kohdaltaan se on vain 540 metriä leveä.

Kameramiehen työkalu on kunnioitusta herättävä.

Kaupunki jää taaksemme ja edessä levittäytyvät kurulaiset maisemat. Juttelemme keskenämme ja kun mainitsen olevani toista kertaa reissussa, toimittaja kysyy, josko hän voisi saada haastattelun? Tahtomattani myönnyn vaikka ei vieläkään mitään järkevää ajatusta ole tullut mieleen. Eräs miesmatkustaja saa ensin puheenvuoron ja hän kertoo asuvansa tuossa juuri kohdalle tulevassa talossa. "Tekisikö mieli lähettää vaimolle pieni paketti?" kysyy toimittaja leikkisästi. Haastateltava vastaa jotain hauskaa, sillä hilpeä naurahdus kaikuu korissa.

Katseeni käy pallon kuvussa, jossa huippuventtiili varmistaa turvallisen matkamme. Sitten tuleekin jo toimittajan kysymys: "Olet siis tällä viikolla jo toista kertaa pallon kyydissä?" "Ei, en tällä viikolla…" aloitan vastauksen, jonka heti tiedän huonoksi. Yritän korjata mutta tunnen, että lause menee yhä hassummaksi.

Kerron olleeni edellisviikon kuin pilvissä ja lähteneeni uudelle matkalle toivossa, että jos tällä kerralla pystyisi laskeutumaan alas, ja parempi on tullakin, sillä seuraavalla viikolla menen töihin, jolloin ainakin tulee pakkolasku! Tämä kirvoittaa vapauttavan naurun kahdelta naismatkustajalta, jotka seisovat korin toisella puolella. Toimittaja kysyy, osaanko kertoa, mikä tässä tuntuu niin kivalta? "Se johtuu siitä", aloitan hyvin harkiten. "Se johtuu siitä, että oikeastaan koko elämäni olen haaveillut saavani katsoa näin ylhäältä!"

Ylitämme Kurun tien, jonka pientareelle pysähtyy auto ja henkilö astuu siitä ulos. Olemme varmaan pysäyttänyt muitakin, tai ainakin saaneet päitä kääntymään. Maan päältä katsottuna kuumailmapallo näyttää todella aavemaiselta, varsinkin mikäli siitä ei kuulu mitään ääntä. Polttimen puhina ja liekkien leimahtelut saattaisivat toisaalta luoda mielikuvia "tulta syöksevästä lohikäärmeestä", joka lentelee ilmojen teitä.

Rupeamme taas katselemaan laskeutumispaikkaa. Lentäjä kertoo, että tuonne pellon reunaan laskeudumme, ja saamme käskyn ottaa laskeutumisasento. Edessä on kumminkin muutama koivu, joista lentäjä meitä varoittaa. Kyyristyn matalammaksi koriin ja samassa puut raapivat sen reunoja. Mietin, miten hän itse selviytynee, varsinkin kun hänen on huolehdittava sekä pallosta että matkustajistaan?

Päädymme turvallisesti maahan ja korikin jää pystyasentoon. Pallokankaan vajotessa maata kohti nousen kankein polvin korista pois. Jalat jäykistyvät, kun joutuu seisomaan pitkän ajan lähes paikallaan. Korissa ei juuri ole liikkumatilaa, varsinkaan kun se on täynnä.

Nyt on lentäjän vuoro päästä haastateltavaksi. Se kestää kauan ja välillä vaihdetaan paikkaakin. Olemme laskeutuneet Niemenperälle, erään tilan kesantopellolle, jolla on runsaasti etanoita. Ne liiskautuvat pallokankaan poimujen väliin, kun keräämme sitä kasaan. Mieleen nousee kysymys, jonka lentäjälle esitänkin: "Pestäänkö palloja, kun ne likastuvat?" Saan kielteisen vastauksen, ja syy selviää aikanaan: Pallokangas menettää tiiveytensä, kun se kastuu.

Jälleen on kuohuviinin ja diplomin aika. Ilta alkaa hämärtää, kun lähdemme ajelemaan kohti Tamperetta.

Sivulle Haave todeksi!

Seuraava lento

Sivua on päivitetty 15.11.2015