Ensimmäinen lentoni koitti monen peruutuksen jälkeen. Milloin satoi tai tuuli liikaa tai oli muuten epävakaista. Erään kerran olin jo melkein ehtinyt lähtöpaikkana toimivalle Nalkalan kentälle kun lentäjä soitti kännykkääni, että on sadekuuro tulossa etelästä ja se on Tampereella tunnin kuluttua. Sain siinä heti ajan, milloin yritetään uudelleen.
Toisen kerran, kun oltiin jo melko pitkällä
lennon valmisteluissa ja palloa täytettiin puhaltimen avulla kylmällä ilmalla lentäjä
totesi, että on liian puuskaista jotta voitaisiin nousta ilmaan.
Tuuli todella riepotteli pallon kuorta aika tavalla. Ei siinä muuta
kuin pillit pussiin...
Kun sitten lopulta seison seitsemän muun henkilön kanssa pallon korissa lähtömerkkiä –
ankkuriköyden irrotusta – odotellen, en millään tahdo uskoa todeksi
sitä, että haave, jota olin kantanut viitisen vuosikymmentä, lopulta
käy toteen! Niin jännittynyt olen, että hetki, jolloin kori irtosi
maan kamaralta, jäi huomaamatta.
Vasta kun olimme jo melko korkealla,
havahduin, että minne ne kenttää reunustaneet puut katosivat? Nousu
on todella niin huomaamaton, että sen menettää helposti, ellei
tietoisesti tarkkaile ympäristöään.
Koska pallo menee tuulen mukana ja samalla nopeudella, ei liikettä tunne lainkaan.
Ainoastaan tuulen kääntyessä ja lentosuunnan näin muuttuessa sen voi
havaita. Noustessa ja laskeuduttaessa saattaa tuntua korvissa
painetta samalla tavalla kuin lentokoneessa.
Tampereen ydinkeskusta näkyy yhdellä
silmäyksellä.
Näkymä rautatieasemalle päin.
Siinä hiljakseen
lentelemme kohti Sahalahtea. Ratinan stadion näyttää komealta
ylhäältä katsottuna. Saatan juuri ja juuri hahmottaa lähtöpaikkamme
ja Klingendahlin sen takana.
Kalevankangas, joka Iidesrantaa kulkevan nyssen (bussi tampereeksi)
ikkunasta on huiman korkea, on mitättömän matalan tuntuinen.
Korkeussuhteet menettävät merkityksensä.
Jyväskylää kohti mataa pitkä mato. Silloin tällöin kuljettajamme antaa menopelille kaasua,
jolloin kuuluu tohahdus ja pitkä liekki leimahtaa kohti pallon yläosaa. Päälaessa tuntuu
sen lämpö. Mikäli pelkää tukkansa puolesta, onkin syytä ottaa mukaan lippis tai joku muu
päähine, jota ensimmäisellä kerralla en tullut ajatelleeksi.
Suorama.
Talot ja autot näyttävät ihan
leikkikaluilta. On helppo laskeskella, montako trampoliinia näkyy
talojen pihoissa.
Koirat eivät jostain
syystä siedä kuumailmapalloa, sillä ne haukkuvat aina vimmatusti.
Olemme kuitenkin sen verran korkealla, että muita ääniä ei kuulu.
Hiljaisuus tuntuu ihmeelliseltä. Ihmiset pysähtyvät silloin tällöin
katselemaan taivaalle ja monet vilkuttavatkin. Lentäjämme neuvoo,
miten vilkutetaan takaisin, "jotta ei luultaisi, että on rahvasta
liikkeellä".
Eipä aikaakaan, kun hujautamme yli Kangasalan
Kirkkoharjun.
Vesaniemen uimaranta välkkyy auringon säteissä.
Pelisalmen sillalla näemme meitä seuraavan auton.
Kuumailmapallolennolla on vain
menolippu, joten paluumatka tapahtuu
autokyydillä pallovarusteitten kanssa, jotka laitetaan laskeutumispaikalla yhteistoimin kasaan.
Matka tuntuu menevän suunnattoman nopeasti ja lentäjämme kehottaa meitä valmistautumaan laskeutumiseen. Sitä on harjoiteltu jo lähtöpaikalla: selkä menosuuntaan nojataan korin seinään, polvet hiukan koukkuun töyssyä vaimentamaan ja köysikahvoista kiinni. Maankamara lähestyy hitaasti, tiheitten tuhahdusten seurauksena vauhtimme hiljenee ja tuota pikaa korin pohja koskettaa viljankorsia, jotka painuvat lakoon korin viistäessä niitä. Muutama töyssähdys, kori keinahtaa pari kertaa, etenee metrin verran ja pysähtyy. Saamme tiukan määräyksen pysytellä paikallamme samalla kun lentäjä tekee töitä pallon tyhjentämiseksi, jotta se ei nyt selvästi tuntuvan tuulen vaikutuksesta lähtisi vetämään meitä muassaan. Vasta luvan saatuamme voimme poistua korista.
Pallo tyhjennetään ilmasta ja pakataan säkkiinsä, joka on matkan aikana
roikkunut korista. Vaijerit irrotetaan polttimen kehyksestä ja sijoitetaan päällimmäiseksi
säkkiin, joka suljetaan. Oikein pitää ihmetellä, että hetki sitten jättimäisenä pullottanut kangas mahtuu noinkin
pienen tilaan.
Lentäjä irrottaa letkut kaasupulloista. Sitten hän ja eräs miespuolinen matkustaja nousevat
korin reunalle, irrottavat suojukset ja vaijerit, tarttuvat polttimen kehykseen,
nostavat sen tankojen varasta ja laskevat sivuittain toiseen matkustajaosastoon. Tangot ja nahkasuojukset
sujautetaan suojuspussiinsa. Vaijerit sijoitetaan korin sisäpuolelle.
Sillä välin auto on ajettu korin läheisyyteen, pallosäkki kieritetään perävaunussa jo olevan puhaltimen viereen ja tuetaan paikalleen lukitustangolla, joka ulottuu vaunun poikki seinästä toiseen. Sitten on korin vuoro, joka työnnetään erityisen rulla-alustan avulla. Taas laitetaan lukitustanko paikalleen ja rulla-alustan työntöaisa sijoitetaan korin viereen ennen takaluukun sulkemista.
Maanomistaja on myös saapunut paikalle. Isäntä ei ole lainkaan vihainen pellolleen pamahtaneista vieraista. Emäntä harmittelee, kun oli ollut lenkillä eikä sen takia nähnyt laskeutumista. Mikäli omaisuudelle koituu pallolennosta aineellista haittaa, korvaa lennättävän yrityksen vakuutus vahingot. Samoin se korvaa matkustajille tulleet vahingot, mikäli niistä heti kerrotaan lentäjälle.
Lentäjä noutaa autosta kuohuviinipullon ja lasit, joita jakaessaan hän kertoo
ensimmäisestä miehitetystä kuumailmapallolennosta ja miten sitä
juhlistettiin shamppanjalla. Näin yhdistyy hienosti kaksi
aikakautta: 1700-luvun lopun Ranska ja 2000-luvun Suomi. Kun jokainen on
saanut lasiinsa kuplivaa juomaa, kilistelemme ja nautimme maljan kuumailmapallolentämiselle.
Vielä saamme diplomin ikään kuin näkyväksi
muistoksi matkastamme. Sitten onkin aika nousta autoon ja lähteä
paluumatkalle. Se päättyy samalle paikalle, josta ilmaan nousimme.
Eräs lennolla mukana ollut henkilö lähetti myöhemmin karttakuvan
laskeutumispaikalta.
Itselläni ei vielä tuohon aikaan ollut paikantamisen tarvittavaa välineistöä.
Selvyyden vuoksi kuvan koko on paljon muita suurempi.
Sivulle Haave todeksi! | Seuraava lento | Sivua on päivitetty 15.11.2015 |
Kaija Tuuna 2012