Jonkin aikaa oli varhain aamulla tehtävä lento ollut mielessä. Lapsuudestani muistan aikaiset aamuhetket, kun linnut laulavat ja kaste tuntuu jalan alla ruohikossa. Voisiko samanlaisen tunnelman löytää keskellä kaupungin vilinää?
Olin valmiusasemissa puoli neljän aikaan lauantaiaamuna 15.7. kun kännykkä soi ja lentäjä kertoi, että valitettavasti sää on hiukan arveluttava lennon onnistumisen kannalta. Edellisiltana oli kumminkin vielä vaikuttanut hyvältä. Kysyin oitis seuraavasta yrityksestä, jolloin sain kehotuksen seurata nettisivuja. Näin saatoin mennä jatkamaan uniani.
Aikanaan sitten sivuille tuli tieto, että seuraava aamulentoyritys olisi 29.7. - joka osoittautui samaksi päiväksi, jolloin on Hämeenlinnan Ilmailukerhon järjestämä Kuumaa Huumaa -tapahtuma. Sinne olin jo kuukautta aikaisemmin ilmoittautunut yleisölennolle. No, kai tuossa menee kaksi lentoa samana päivänä, kun se toinen on vasta illalla, päättelin ja lähetin sähköpostissa varauksen.
Koska en mitenkään pääsisi aamulla puoli neljän aikaan julkisilla kulkuneuvoilla
Pirkkahallin lähtöpaikalle, tiedustelin, olisiko mahdollista, jos joku tulisi noutamaan? Näin sitten
tapahtui ja niin olin sovittuun aikaan lähtöpaikalla, jonne jo oli kertynyt muitakin aamuvarhaisia.
Palloon on vaikeaa kurkistaa yläpäästä muutoin kuin että se on vielä
makuuasennossa.
Huippuventtiili voi olla halkaisijaltaan useita metrejä. Se kiinnitetään paikalleen
tarroilla, jotka sitten irrotetaan, kun pallo on pystyssä.
Huippuventtiilin kohdalla on tuplaten ulkopuolisia nauhoja
varmistamassa, ettei venttiili pääsisi luiskahtamaan ulos...
Onnistunut laukaisun ajoitus - ikään kuin pallokangas olisi tulessa? Aamun hämärässä liekit
loistavat todella komeasti.
Nousemme koriin noin kello 4:43. Lentäjänä on Olli Luoma ja maahenkilöinä toimivat
Maija Mäkelä ja Hannu Larimaa.
Tällä
lennolla puuttuu tyystin yleisö, jota aina muuten kertyy pallon lähtöpaikalle.
Kaupungin keskusta kohoaa Viinikan lahden takana.
Peltolammin ja Sääksjärven välissä junat kohtaavat.
Vaikka onkin hiukanpilvistä, näyttäytyy aurinko sentään. Korkealla sekin nousee aikaisemmin...
Huikaiseva näky auringon valaistessa metsää. Kello on noin 5:20.
Täällä on näemmä
savotta...
Lentäjämme on valinnut laskeutumispaikan - keskeltä ei mitään...
Kaurapellon pientareella hiukan yli kuusi aamulla...
Mahtaisi asiasta perillä olematon hämmästyä
tullessaan aamuvarhaisella pellolleen, että ufoko sinne nyt on laskeutunut...??
Sillä aikaa kun lentäjä ja eräs miesmatkustaja tiedustelevat maastoa...
... pitää "varapilotti" palloa pystyssä.
Vetohihnalle on nyt käyttöä. Lisäksi pari henkilöä työntää koria edellään. Lentäjä pitää
polttimen avulla palloa pienellä korkeudella maan pinnasta.
Näinkö ne "ufojäljet"pelloille syntyvätkin - kuumailmapallo on asialla???
Noin 15 minuutissa pallo siirretään saran päähän ladon luokse.
Ja ei kun pallo nurin...
Sillä aikaa kun lentäjä tekee lisätiedusteluja laskeutumispaikan suhteen, alkaa pallon
pakkaus. "Hiukan lisää vetoa köyteen, kiitos!"
Se tässä on hyvä puoli, ettei tarvitse työskennellä sateella. Se vielä puuttuisi!
Tuleehan se noutajakin lopulta!
- "Missä me oikein olemme?"
- "Huitsin Nevadassa", tulee vastaukseksi.
Aamiainen luonnon helmassa kello 7 - mansikoita kermavaahdon kera ja kuohuviiniä!
Voisiko ihanammin päivän enää alkaa?
Sitten kotiin tultua hetkeksi unten maille - Kuumaa Huumaa -tapahtuma alkaa kello 16, jolloin pitäisi olla Hämeenlinnassa.
Astuessani junasta Hämeenlinnan asemalla totesin, että sää ei voisi kauniimpi
olla. Linnan puistossa, jossa Kuumaa Huumaa - tapahtuma järjestetään vuosittain heinäkuun
viimeisenä viikonloppuna, oli väkeä pilvin pimein. Puitteet tällaiselle tapahtumalle ovat mitä
parhaimmat. Ohjelmassa on erilaisia ilmailuhenkisiä esityksiä, muun muassa laskuvarjohyppynäytöksiä.
Erittäin mielenkiintoista on seurata, miten hyppääjä taitavasti pakkaa varjonsa.
Hämeenlinna ei kuitenkaan anna rauhaa...
Sivulle Haave todeksi! | Seuraava lento | Sivua on päivitetty 15.11.2015 |
Kaija Tuuna 2012