Kaijan sivut
Kuumailmapallon rakenne
Tehdasvalmisteisten kuumailmapallojen kupu on nailonia, joka vahvistetaan polyuretaanilla. Näin se kestää paremmin kulutusta ja on ilmanpitävä. Kuvun kangaskaistaleet liitetään toisiinsa vahvoilla nauhoilla, jollaisia kulkee myös vaakatasossa pallon ympäri. Näin pallo saa sille tyypillisen muotonsa. Nauhat rajoittavat kuvun mahdolliset repeämät mahdollisimman pienelle alalle. On huomattava, että kuvun kuntoa tarkkaillaan jatkuvasti ja vauriot korjataan ennen seuraavaa lentoa.
Jokaisen pystysuoran nauhan alapäästä
lähtee teräsvaijeri, jotka yhdistetään polttimen kehykseen samanlaisella
karabiini-haalla, joita vuorikiipeilijät käyttävät varusteissaan. Poltin
lasketaan korin kulmissa oleviin terästappeihin sijoitettavien tankojen
päälle. Korin alta ristiin kulkevat teräsvaijerit kiinnitetään polttimen
kehykseen, ja tangot sekä vaijerit peitetään mokkanahkaisilla
suojuksilla. Teräsvaijerit ovat erittäin kestäviä, ja
on laskettu, että yksi vaijeri riittää kantamaan kaiken kuorman, joka muodostuu matkustajista, korista sekä polttoainesäiliöistä.
Pallon huipussa on pyöreä venttiili, joka
suljetaan ennen lentoa ja jonka ilmanpaine pitää suljettuna lennon
aikana. Se pysyy paikallaan keskityspunoksilla, jotka kiinnittyvät
pallon kuoreen. Kylmätäytön ajaksi venttiili kiinnitetään
tarroilla, jotta se pysyy paikallaan sen ajan, kun pallo on kumollaan. Ulkopuolelta sitä tukevat runkonauhat, jotka keräytyvät yhteen
pallon huipussa kuten pituuspiirit maapallon navoilla.
Laskeuduttaessa
venttiiliä voidaan raottaa tarpeen mukaan, ja laskeuduttua se avataan
kokonaan vetämällä ns. rip-narusta, jolloin venttiili avautuu. Sitä
kutsutaan rakenteensa johdosta usein laskuvarjoventtiiliksi. Näin
poistetaan ilma pallosta.
Toinen, kuvun ulkopuolella sijaitseva köysi on nimeltään kruunuköysi ja se on toisesta päästään kiinni pallon huipussa. Sen tarkoituksena on pitää pallonkuori täyttämisen aikana maassa mahdollisimman pitkään, jotta se ei kuumatäytön eli palloon puhalletun ilman lämmittämisen aikana nousisi liian aikaisin pystyyn ja taittuisi linkkuun ylös pyrkivän kuuman ilman vaikutuksesta. Mikäli näin käy, pallon täyttö vaikeutuu huomattavasti.
Ankkuriköysi estää pallon ennenaikaisen karkaamisen taivaalle. Toisesta päästään köysi
kiinnitetään mahdollisimman tukevasti, esimerkiksi vetoautoon tai puuhun. Lentäjä laukaisee
köyden erityisen vivun avulla, kun pallo on saavuttanut lentoonlähdön edellyttämän vakauden.
Pallossa voi olla myös ns. rotaatioventtiilit (rekisteritunnuksen alapuolella), joilla sitä voidaan kääntää pystyakselinsa ympäri. Venttiiliä avattaessa siitä poistuu ilmaa, joten pallo kääntyy.
Näin saadaan pallo pysymään kulkusuuntaansa nähden tietyssä asennossa,
mikä on laskeutumisen kannalta oleellista.
Kori valmistetaan rottingista tai
pajusta, joka on joustavaa ja suojaa näin matkustajia laskeutumisen
aikana. Muunlaiset materiaalit, esimerkiksi metalli, on todettu
huonoiksi. Korin yläreuna vahvistetaan mokkanahalla ja alaosassa on
useimmiten vesipuhvelin nahkaa, joka kestää hyvin maahan kohdistuvaa
hankausta. Korin alaosassa on kahvat, joista sitä tarvittaessa voidaan
kantaa. Sisäpuolisista kahvoista matkustajat pitelevät kiinni nousun ja
laskeutumisen aikana.
Polttoaine- eli kaasusäiliöt sijoitetaan yleensä korin kulmiin, joihin ne sidotaan kiinni vahvoilla hihnoilla. Kolhiintumisen varalta niissä on pehmusteet. Isommissa palloissa on kori jaettu osastoihin, joista yksi on lentäjän, kaasusäiliöitten sekä muitten varusteitten hallussa.
Lentäminen kuumailmapallolla
Kuumailmapallolennon alkuvalmisteluihin
kuuluu ns. pilottipallon, eli tavallisen heliumilla täytetyn
vappupallon, päästäminen taivaalle. Sen kulusta lentäjä näkee, millaiset
ilmavirtaukset milläkin korkeudella käyvät.
Nyrkkisääntö pohjoisella
pallonpuoliskolla kertoo, että alatuuli vie vasemmalle ja ylätuuli
oikealle. Rannikon läheisyydessä on lisäksi katsottava, ettei jouduta
merelle.
Kesällä voidaan lentää vain aamuisin tai iltaisin johtuen nousevista ilmavirtauksista eli termiikeistä, joita purjelentäjät käyttävät hyödykseen mutta jotka ovat vaarallisia kuumailmapallolle, joka ilmaa kevyempänä lentäisi holtittomasti minne sattuu. Illalla asettaa lisärajoituksen seikka, että kuumailmapallolla on laskeuduttava ennen auringonlaskua, sillä lentäminen tapahtuu ilmailumääräysten mukaan näkölentosääntöjen vallitessa. Aamulla voidaan toki nousta ilmaan ennen auringon nousua. Talvella termiikkejä esiintyy harvoin – poikkeuksena suuret rakennukset, jotka lämmetessään saattavat ilman pyörteilemään – ja näin ollen on mahdollista lentää päivälläkin.
Myös kova ja puuskainen tuuli estää lentämisen, sillä kun kori laskeuduttaessa koskettaa maata, itse pallon kupu jatkaa purjeen tavoin matkaansa ja vetää mukaansa korin ja matkustajat sen mukana. Pallo pitääkin saada tyhjäksi mahdollisimman pian jotta tältä voidaan välttyä. Yleisölennätyksissä maatuulen nopeus saa olla korkeintaan 5 m/s.
Palloa nostava voima syntyy
polttamalla nestemäistä propaania tarkoitusta varten suunnitellussa
polttimessa. Vaikka liekki nousee ylös, heijastuu siitä lämpöä alaspäin – mikä
talvella on varsin miellyttävää!
Polttimessa palaa jatkuvasti pieni liekki (näkyy oikeanpuolimmaisessa
polttimessa), johon lentäjä määrätyin väliajoin päästää hanaa avaamalla kaasua.
Tällöin leimahtaa useita metrejä pitkä liekki ja kuuluu tohahtava ääni.
Ilmaan noustua pidetään tasaista lentokorkeutta yllä käyttämällä poltinta noin kerran minuutissa. Kuinka kauan kerrallaan, riippuu ulkoilman lämpötilasta, lastin painosta ja kuinka paljon kuvun sisällä on "löylyä" - yleensä noin 80-100 astetta eli hyvän saunan lämpötila! Mitä kylmempi on ulkoilman lämpötila, sitä vähemmän tarvitsee polttaa, joten talvella voi polttoaineen kulutus olla puolet siitä, mitä kesäkeleillä.
Kun halutaan nousta korkeammalle, pidetään poltinta päällä kauemmin, ja kun laskeudutaan, annetaan pallon ilman jäähtyä. Lopusta pitää huolen tuuli. Laskeutumista voidaan tarvittaessa jarruttaa pienillä pöhäytyksillä. Laskeutumisnopeus on korkeimmillaan viisi metriä sekunnissa.
Lentokorkeuden ja sen muutosten seuraamisen mittarina on variometri ja kulloisenkin sijainnin sekä lentosuunnan tarkkailemisessa auttaa GPS-paikannin.
Lentäjä on yhteydessä lennonjohtoon ilmailuradion välityksellä kertoen, mitä milloinkin on tekemässä. Koska lopullista lentosuuntaa ei voi tietää
tarkasti ennen kuin ilmaan noustua, tekee lentäjä lentosuunnitelman usein vasta
silloin ja ilmoittaa sen lennonjohdolle.
Ilmailukartta ja tavallinen GT-kartta ovat myös lentäjän työvälineitä.
Pallon kuvussa voi olla lämpötilan
seuraamiseksi joko lämpömittari, jonka näyttö on korissa tai sitten ns.
varoitusviiri, jossa on kiinnityksinä kaksi toisiinsa juotettua
metallilevyä. Nämä irtoavat lähestyttäessä suurinta sallittua
lämpötilaa, joka on +120 astetta.
Varusteisiin voi vielä kuulua transponder
eli tutkavastain. Se voidaan vaatia Helsinki-Vantaan lentokentän lähi- ja
lähestymisalueella sekä Tampereen, Kuopion ja Rovaniemen lentokenttien
lähi- ja lähestymisalueella. Tutkavastaimen avulla sekä lennonjohto että
lentokoneet "näkevät" pallon tutkassaan ja koska palloa ei voi ohjata
mutta lentokonetta voi, on lentokoneen väistettävä palloa, mikäli ne
joutuvat keskenään törmäyskurssille.
Korin varusteisiin kuuluu
lisäksi jauhesammutin tai sammutuspeite (kuvassa), ensiapulaukku ja puukko tai
muu leikkuuterällä varustettu työkalu. Kaasupullot ovat erityisesti
kuumailmapallojen käyttöön suunnitellut, mikä niissä selvästi ilmoitetaan.
Toisinaan palloa joutuu laskeuduttua hinaamaan esimerkiksi sopivammalle paikalle,
jonka takia varusteena on vielä kymmeniä metrejä pitkä vetoliina.
Kaija Tuuna 2012